Onko se pentu?

Sitä meiltä kysytään tosi usein. Sikäli aika hauskaa kun Ruskalla oli itellään pennut jo vuosi sitten. Mutta sen verran innokas ja iloinen se on, että en toisaalta ihmettele. Koulutusrintamalla on edelleen ollut meillä aika hiljaista, ollaan keskitytty vaan yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Jokainen lenkki on Ruskalle edelleen tutkimusmatka. Ihan niinkun se pikkasen mua jopa kuuntelisi. Tietty välillä pitää sikailla, mutta esim. puita se osaa kiertää oikealta puolelta, suusta antaa kaiken ylimääräsen jne. Suurin läpimurto tällä hetkellä on tullut Orsonin kanssa. Jänis voi olla vapaana ja Ruskaa ei pahemmin hetkauta. Eilen olin jopa unohtanut Orsonin häkin auki kun lähdin leffaan ja kivasti tuli Jänis Teemua ovelle vastaan kun se tuli kotiin. Että kaiketi ne pärjää ihan hyvin. ;) Mutta yleensä ehkä kuitenkin pyritään pitämään tyypit erillään kun me ollaan poissa.

Autoiltu ollaan jonkun verran ja nyt kun oltiin viime viikonloppuna Peräseinäjoella mökillä ei tullu yhtään oksuja ja kuolaakin tosi vähän. Eli parempaan päin.

Ruska ja keppi



Ruska kiipeilee



Tutustumista



Orson unessa.



On se niin söpö kun se nukkuu.



Komia-Orson

Pelastetaan Koirat VarjoMatch Show 2010

No pikkasen myöhässä tulee päivitystä, mutta sen pitäähän sitä mainita jälleen kerran aivan mahtavasta PK: mätsäristä. Paljon nähtiin vanhoja tuttuja ja tavattiin uusia naamoja. Nähtiin Ruskan kanssa myös sen 'sukulaisia' eli samasta laumasta Anijasta pelastettuja koiria. Ruska otti koko homman tosi lunkisti ja halusi vaan leikkimään ihan kaikkien kanssa. Pikku villitsijä. ;oP

Ensin käytiin kuitenki nakinsyöntikisassa. Ruska hoiti sen tuttuun tyyliinsä. Hyvin hitaasti jäi makustelemaan jokaista nakinpalaa paikalleen ja ihmettelemään... ;)



Kaikki tarhoilta tulleet koirat saa merkiksi valkoisen nauhan hihnaansa



Muistaakohan ne toisensa. Ruska ja Anijalainen Nappi.



Iki-ihana Nappi herra



Toinen Anijalainen Kaunis Ruu



Kehässä mentiin hienosti eteenpäin



Tuomarin arvioitavana



Ruun kanssa kehässä



Punainen nauha saatiin, mutta sitten ei päästy etiäpäin sen pidemmälle. Tärkeintä kuitenkin oli, että meillä oli mahtava päivä ja olin super ylpeä Ruskasta!!

Ihana kesä jatkuu!

Loistosäät vaan jatkuu, jesh! Meidän lomailut on nyt ohi. Millään ei oltais haluttu Gaijasta lähteä. Kaks viikkoa meni ihan liian nopeasti ja me nautittiin Ruskan kanssa täysillä joka hetkestä. Uskaltauduin sitten kuitenkin pitämään sitä pihassa ja rannassa vapaana. Gaija kun on niemen kärjessä ja tielle on sieltä vähän matkaa. Päivät kului leppoisasti, Ruska kuopsutteli pihalla koloja ja mä kitkin kasvimaita, sitten mä kävin uimassa ja Ruska kaivoi lisää kuoppia ja sitten iltaisin käytiin Lauran ja Juno-koiran kanssa lenkillä. Kanoja, lampaita ja hevosia Ruska ensin pelkäsi, mutta kun otin sitä mukaan kun menin hoitamaan niitä se alkoi pikku hiljaa tottua niihin ja niiden ääniin. Ruskalle oli paljon uuttaa ja ihmeellistä ja niin oli mammallekin ja kaiken kruunasi ihanat ihmiset, jotka sai meidät tuntemaan olomme niin täysin tervetulleeksi.

Lampaat oli tosi huomiohakuisia, tuli hakemaan rapsutuksia ja söi ihan mitä vaan. Tässä ruokalistalla nokkosia.


City-koira meets farm animals


Kanat oli tosi hauskoja tyyppejä, hirvee häsellys päällä koko ajan.


Happy Chicken


Chicken run - aamupalaa meille nyt!


Kauniit heposet (vai oliko toinen poni?? emmääää muista) Eniveis Qvena (mustavalkoinen) ja Pilaris


Hepat hengailevat perinnelaitumella.


Pihakoira - Ruska päärakennuksen edessä


Ruska koivukujalla


Ruskan uusi ystävä Juno


Metsät oli täynnä mustikoita, kovin harmittavaisesti myös siellä oli myös hyttysiä


Ruska harrastaa


Mamma relaa riippukeinussa


Niin kaunista, että melkein itkettää


Mun kaunis tyttö


Kotiuduttuamme käytiin heti Roturacessa Hyvinkäällä, Ruska ei tosin juossut, mutta edusti mallikkaasti Nyt hiljaa! -joukkueen varakoirana. Samalta reissulta jäi käteen Ruskan uusi ja ihana panta.


Nyt uni maittaa omalla sohvalla.


Ja sitten vaan kohti uusia seikkailuja!

hippeilyä

Lähdettiin Ruskan kanssa siis tänään aamulla ähtariin ekokyläilemään pariksi viikoksi. Matka sujui loistavasti, tai no ihmeen säädyllisesti, kuolaa valui jonkun verran, mutta on se kyllä semmonen pikkutsemppari ettei mitään rajaa. Meidät otettiin tosi mukavasti vastaan ja Ruska on kuten arvata saattaa ihan kala vedessä täällä. Mä olen jo ehtinyt perunapellolle ja uimaan ja ruska on tutustunut pariin koirajaveriin ja ottanut hatkat pariinkin otteeseen. Ei siis saumaa pitää sitä irti täällä, toisaalta kaikki sen taitaa jo tunnistaa, että osaavat sitten palauttaa oikeeseen osoitteeseen. Mä olen täällä siis töissä muutaman tunnin päivässä ja muuten sitten relailen ja Ruska vaan rela
ilee koko rahan edestä. Nyt unta kuulaan, ennenkuin menee hermo tähän puhelimella naputteluun..

Hot! Hot! Hot!

Kylläpä sitä ollaankin viime kerralla oltu pahoin mielin liikkeellä.. Nyt on jo rauhoituttu ;) Tässä onkin jo ehtinyt tapahtua vaikka mitä.

Hipstamatic rulaa ja me ollaan matkalla Kauhavalle.


Juhannuksena oltiin Kauhavalla ja onneksemme päästinkin lähtemään jo keskiviikkona heti töiden jälkeen. Lemmikkivaunu oli lähes tyhjä, joten mikäs siellä oli matkustaessa. Ruska köllötteli tyytyväisenä omalla penkillään puoliunessa. Teemun isä oli meitä asemalla vastassa, heitettiin rinkat auton perälle ja hypättiin kyytiin. 2 minuutin ajon jälkeen tuli ensimmäisen kuolatippa ja sitten hieman nieleskelyä, joten me jäätiin suosiolla pois kyydistä ja käveltiin vika kilometri. Juhannuksena sitten vaan oltiin ja möllöteltiin. Me käytiin Teemun kanssa pariin kertaan juoksemassa pitkin lakeutta ja kyläiltiin Tuomaksella ja Annilla Kerttua katsomassa. Ruskaa ei otettu mukaan ja se pärjäsi loistavasti yksikseenkin kotosalla. (Parempi vaihtoehto kuin ottaa se autoon mukaan.) Irtioloa harjoiteliin vähän, mulla oli lautasellinen kinkkua ja kutsuin Ruskaa luokse kun se lähti muutamien metrien päähän. Tosi lyhyinä pidettiin noi harjotukset ja kun esim. syötiin ulkona Ruska oli pitkän liinan perässä. Kauhavan juhannuksen erikoisuudet eli lentokoneet ja muut pörräävät ei haitanneet Ruskaa yhtään, vaikka ajoittain pitääkin kovaa ääntä. Loistoreissu siis ja takaisinpäinkin junailu meni mukavasti vaikka vaunu olikin ihan täysi.

Lisää hipstailua, riehuntaa Ruskan kanssa terkkarin viereiselle nurmikentällä.


Kylänraitilla.


Kotimatkalla junassa väsytti kovin.


Sitten oltiin vielä viikko töissä. Jossain välissä ehdittiin M.Niemeläisten kanssa grillaamaan. Pojat on uimassa ja me tytöt parannetaan maailmaa. Ruska oli taas ihan kala vedessä. Suht rauhassa saatiin syödä eväät ja sitten se pisti pötkölleen kaikkien keskipisteeksi.


Sitten Ruska lähti mummolaan viikoksi kun kaksjalkaiset lähti Norjaan vuonoilemaan. Orson lähti iso-tädille hoitoon jo ennen juhannusta ja onkin siellä heinäkuun loppuun. Viime viikolla kävin iso-veikkaa moikkaamassa ja täydentämässä heinävarastoja ja hyvin tyytyväiseltä tyyppi näytti. Ei todellakaan olis halunnut lähteä mun mukaan. Se tietää jo, että yleensä aina kun mä saavun Tuikulle se tarkoittaa, että se joutuu kuljetushäkkiin ja sehän ei oo mitenkään kiva juttu. Mä siis saan osakseni hirveät tömistelyt ja hyvä kun antaa pikkasen silittää turvan alta. Ruskalla taas oli mennyt aivan loistavasti mummolassa, siitä on kuulemma tullut sielläkin oikea sylivaavi. Ja naapurit oli ihmetelly kun se on niin älyttömän hiljanen.

Yksi yö ehdittiin viettää himassa ja sitten lähdettiin veneilemään. Tätä me mietittiin moneen kertaan, että lähdetäänkö vai mitä tehdään. Mutta kun ilmat on tällaset, ei voitu vastustaa edes vähän raikkaampaa meri-ilmaa ja pakattiin itsemme ja piski autoon ja ajettiin Naantaliin. Kolmet oksut tuli matkalla ja kuolaa jonkun verran. Huoh! Vaikka toikin kuulostaa pahalta ei se kuitenkaan menny ihan älyttömäksi. Kun me alettiin satamassa purkaa autoa, äiti otti Ruskan ja ne lähti tutkimaan venettä, Ruska paineli pokalla sinne sisään ei ollu mitään ongelmaa. Pelastusliivit vaan päälle ja menoks. Venematkakin sujui loistavasti. Vastatuulessa tuli jonkin verran pärskeitä ja niitä Ruska vähän kammoksu.

Enskertalainen veneessä


Ja sitten vapaus! Ei remmiä + Ei valjaita = Maailman onnellisin pieni koira. Sen verran oli kuuma, ettei Ruskakaan jaksanut kauheasti tehdä tutkimusretkiä, loikoili siinä lähettyvillä ja kävi välillä moikkaamassa sitten teki jonkun pienen rundin ja palasi takaisin. Kertsossa oli neljä veneellistä ihmisiä ja kaikki tykästyivät Ruskaan kovasti, se kun on niin helppo, ei törkeänä kerjäile, ei hauku jne. Ainoa ihmetyksen hetki oli kun sunnuntai-iltana Ruska hävisi johonkin. Muutaman minuutin se varmaan oli poissa ja tuli sitten huutelun jälkeen takaisin ja hävisi taas. Minä ja äiti paikallistettiin se uuden huvimajan eli Ilotalon alta. Kuono pilkotti lautaseinän alta ja näytti siltä ettei se pääse sieltä itse pois. Sitten alkoi pelastusoperaatio. Herkkuja esille ja kaivettiin vähän sammalta alta pois ja saatiin ujutettua piski ulos sieltä. Vähän ajan päästä se oli taas menossa sinne, mutta kun kielsin ei mennytkään. Aamulla sitten päästettiin Ruska pissalle ja se ylläripylläri hävisi. Tehtiin siinä aamutoimet ja mä lähdin huussiin ja kun kävelin Ilotalon ohi sen alta kuului vinkunaa. Voih! Olen jäänyt jumiin. Voisinko saada herkkuja ja huomiota. Kiitos! Karjaisin vaan, että tuu kuule ihan ite veke sieltä, mä en enää lähde tohon huijaukseen mukaan. Sillä välin kun tulin vessasta takasin se olikin yhtäkkiä päässyt itse pois sieltä ja viiletti häntä heiluen muiden luokse. Tää oli siis niin klassinen temppu. Jaska teki tota myös. Heh heh! Turha kuvitella, että mä tollaseen enää menisin...

Kotimatka oli tuskastuttavan kuuma. Veneessäkin oli myötätuuli ja auto sitten taas ihan sauna. Eikä äidin auton ilmastointi toimi kunnolla. Ruska läähätti ja kuolasi, mutta ei oksunnu ollenkaan.

Kuumaah!


Nyt siis taas sen verran kotona, että vaihdetaan puhtaat vaatteet kassiin ja sitten me lähdetään Ruskan kanssa kaksistaan ekokyläilemään pariksi viikoksi Ähtäriin. Teemu lähtee pyöreissulle (temenretket.blogspot.com).

Scwooosch! - 2 viikkoa treenausta pöntöstä alas

Meillä meni niin pirun loistavasti ton auton kanssa. Viime viikolla käytiin äitin luona ja Pitkäkoskella autoillen ja kivaa oli. Aivan mahtavaa oikeestaan! Ruska hyppäsi iloisena kyytiin ja rouskutteli nameja takapenkillä. Nou problemas!

Meni niin hyvin, että uskaltauduttiin lähtemään mökkireissulle viikonloppuna. Etukäteen tutkin reittiä ja aattelin, että okei aika pitkä matka ja isompi hyppäys tulee mutta kun se on oikeestaan pelkästään motaria ja vikat muutaman kilometriä mökkitietä mä voin vaikka kävellä Ruskan kanssa, jos alkaa siltä tuntua.

Niin siinä sitten kävi, että mä tein sarjan erittäin huonoja päätelmiä, enkä tajunnu ottaa kaikkea huomioon ja mokasin perusteellisesti.

Moka 1. Ruska näki kun pakattiin. Se oli tässä vaiheessa jo silleen, että mikä juttu tää on. Otin kosketuskepin esiin ja se näytti rauhoittuvan ihan ok. Hyppäsi ite autoon ja namit kelpas.

Moka 2. Jossain vaiheessa sille alko tulla huono olo. Sitten se oksusi, mutta oli ihan erilainen kun aiemmin. Paljon reippaampi ja yritti syödä ne omat oksunsa. Lopetin tietty siihen sen namittamisen, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa. Ei olis pitäny.

Moka 3. Ruska rauhoittui sitten, ei oksunnu enempää ja matka jatkui ihan ok. Sitten eksyttiin. Big Time! Ajettiin jostain ohi ja navigaattori ohjas meidät jonnekin pirun kärrypoluille. Rellu romppuutti menemään. Vettä tuli kaatamalla ja se kerpeleen navigaattori oli ihan sekaisin. Jouduttiin tekeen uukkareita jne. Viimenen tunti oli ihan tuskaa. Ruska oksensi varmaan kymmenen kertaa.

Toi oli aika lähelle se painajainen mitä mä olin pelänny. Ehkä meihin olis voinu vielä salama iskeä tai jotain...

Koko viikonlopun satoi, sentään oli hyvää seuraa, ruokaa ja sauna! Mä en edes osannut siinä hirveesti nauttia kun pelkäsin jo sitä paluumatkaa. Yöllä suunnittelin vaan, että miten me saadaan Ruska jotenkin takaisin kotiin. Kelasin, että jos se oksuuminen alkaa heti, niin Teemu saa heittää meidän Tampereelle ja me mennään loppumatka junalla tai... Emmä tiedä...

Kun lähdettiin kotiin päin, en edes yrittäny mitään houkutteluja ja vaan nostin Ruskan autoon. Se ei tykänny sitten yhtään, mutta kiltti kun on, se vaan istu ja jurotti mun vieressä takapenkillä. Kuolaaminen alkoi ihan heti. Se oli kuitenkin suht vähäistä, mutta kyllä sieltä jotain koko ajan tuli. Se verran ok, kuitenkin että ajettiin koko matka suorin tein himaan. Kolmet oksut tuli matkalla.

#€%&/(&%#%&/!!! #tähän kaikki mahdolliset kirosanat mitä vaan keksin# Viduttaa niin kerpeleesti!!!! Ei ne oksut varsinaisesti, saahan sitä siivottua, mutta Ruskan se luottamus joka alkoi olla tosi upeessa vaiheessa. Meillä oli tiimi joka toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ja nyt... Ihan sama jos olisin vetänyt sitä nyrkillä turpaan. Yhtä paha olo sille tuli. Tekee mieli hakata päätä seinään.

Ruska otti sen verran ja syystäkin, erittäin ansaitusti nokkiinsa, että ei meinannu illalla lähteä mun kanssa edes ulos. Nyt on jo vähän normaalimpi, mutta aristelee tilanteita, jotka on ollut sille jo pitkään ok.

Mä en halua edes nähdä sitä hiton Rellua tällä hetkellä. Kun tästä nyt molemmat (mä varsinkin!) rauhoitutaan, niin käydään tsekkaamassa miten paljon hallaa saatiin aikaa.

Juhannuksena lähetäänkin sitten Kauhavalle. Junalla.

Ruska ja Rellu - eli autopelon intensiivikarkotus jatkuu

Me ollaan tehty tosi paljon töitä molemmat ja edistytty upeasti. Mä en olis ikinä uskonut, että viikossa ollaan jo näin pitkällä. 2-5 kertaa päivässä olla hengattu autolla.

Tässä raporttia.

Päivä 5.) Aamuharkat meni sen verran mallikkaasti, että nyt oli auton käynnistyksen aika. Ensin Teemu autoon kuskin paikalle ja mä Ruskan kanssa toiselle puolelle ja ihan niinkun ennenkin ollaan tehty. Houkuttelin sitä kosketuskepillä autoon. Tietty siihen tuli just joku mamma kääntämään autoonsa muutaman metrin päähän, eli Ruska seisoskeli siinä auton vieressä ja sitä vähän ihmetteli. Mä tungin sille namia naamaan kun se vaan hengas siinä rauhassa. Kun se nainen lähti tuli vielä yks kävelijä ohi ennenkun päästiin asiaan. Ruska autoon, ikkuna auki, ovi kiinni, naksu-namia koko ajan, ovi auki koira ulos. Sitten mä jätin oven auki, me mentiin muutaman metrin päähän syömään nameja ja Teemu käynnisti auton. No hittolainen kun siitä meidän romusta lähtee siis aivan järkyttävä meteli (tai ehkä mulla oli vaan korvat herkillä). Ruska sitä vähän kavahti, mutta rauhottui syömään herkkuja. Sitten mä en edes kauheesti miettinyt kävelin vaan reippaasti autolle, Ruskan remmi oli löysällä, eli se olis voinu jäädä paikalleen, mutta se tuli mukaan. Kyykistyin siihen oven viereen ja Ruska tuli aika lähelle. Siitä vaan namittelin ja aloin vuoraamaan sitä autoa niillä nameilla niinkuin aiemminkin ja hetken aristeltuaan Ruska menikin sisään ja hyppäsi penkille!! Vähän se jäi askarruttamaan, että olisko kuitenkin pitänyt tehdä toi hitaammin. Ihan 'vapaasti' se oli siinä koko ajan, en pitänyt tietenkään mitenkään kiinni, mutta jonkun verran kuitenkin arasteli.

Päivä 6.) Ainakaan sen suurempia traumoja saanut sille edellisenä päivänä aikaseksi. Ruska meinaan lähti heti painamaan autolle, kun aamutoimet oli pusikossa tehty. Siinä oli taas vähän ylimäärästä häiriötä, mutta sain Ruskan autoon muutamalla namilla ja sitten pois sieltä. Sitten laitoin maahan kasan nameja ja yritin käynnistää autoa kurkottamalla pelkääjän ovesta. Tässä mä tunaroin oikeen kunnolla, kun laitoin vahingossa vaihteen kakkoselle (Teemu pirulainen oli jättänyt sen vapaalle, syytetään sitä ;) ) ja siis hyppyytin autoa oikein kunnolla. Ruska pikkasen kauhistui, mutta eväät kelpas ja sitten kun se käynnistäminen ei onnistunut, niin aattelin että ok unohdetaan se ja uudestaan vaan Ruska autoon ja pois. Sitten aattelin, että kokeilen kuitenkin uudestaan sitä käynnistystä. Ruskalle nameja maahan, laitoin auton vapaalle ja käyntiin ja sitten lähestyttiin uudelleen. Se onnistu tosi hyvin, mutta sitten Ruska yritti taas ryykästä suoraan penkille ja jäi roikkuun siihen puoliväliin ja pakitti kunnolla. Se tuli kuitenkin takasin ja sain ohjattua sen lattian kautta penkille. Taisi kuitenkin venyä treeni ehkä vähän liian pitkäksi, vaikka ei sitä Ruskasta ainakaan vielä huomannut.

7.) Huomasin, että olin laittanut Ruskan liian lähelle käynnistyksen ajaksi ja se alkoi reagoimaan siihen. Kun laitoin sen viiden metrin päähän syömään nameja, käynnistysääni ei haitannut sitä ja edettiin taas paremmin. Tässä vaiheessa mä pystyin laittaa Ruskan joko käymättömään tai käynnistettyyn autoon. Muutamia nameja siihen vielä menee (ja kosketuskeppi!), mutta aika nopeasti se kuitekin onnistuu. Viimeisin treeni meni silleen, että laitoin Ruskan ensin autoon ja laitoin oven kiinni. Kiersin kuljettajan paikalle. Namitin sieltä sitten käynnistin auton. Ja jakelin nameja. Sammutin ja käynnistin. Ei tuntunu kuulkaa enää missään tommoset. Peräpeilin sain just hyvin väännettyä niin, että siitä näkee mitä se siellä puuhaa. Sammutin auton kiersin taas Ruskan puolelle ja avasin oven. Se vaan makoili siellä penkillä, eikä sillä ollu mitään kiirettä ulos. Illalla vielä vähän kaasuttelin ja peruuttelin, eikä Ruska ollut millänsäkään.

8.) Tänään sitten lähdettiin liikkeelle. Rauhassa mentiin autolle. Laitoin Ruskan autoon ja kiersin kuskin paikalle, käynnistin, sammutin, koira ulos ja uudestaan. Sitten ajettiin tooosi rauhassa tohon ihan viereen taimitarhalle. Namia tungin sen suuhun takapenkille koko ajan. Matkaa oli jotain 100 metriä. Pysähdyttiin siellä ja koira ulos ja mentiin vähän metsään hengailemaan. Sitten taas autoon ja ajettiin takasin ulvilantielle parkkiin ja lähdettiin lenkille. Namit loppu kesken, jotenkin takas tullessa ei päästy harjotteleen. Äsken käytiin taas harjottelemassa. Ruska hyppäs suorilla takapenkille, ennenkuin mä ehdin edes kaivaa mitään systeemejä esille. Ajettiin tohon toiselle pikkutielle ja siellä taas koira ulos ja hengailua. Mun piti ottaa sen lelu mukaan, että oltais voitu leikkiä ja riehua, mutta unohdin sen. Sitten Ruska autoon ja ajettiin kotiin. Mikään kiire sillä ei ollu pois autosta.

Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä, ettei tuu liian isoja hyppäyksiä!

Mä oon niin ylpeä meidän tiimistä!

Irti autopelosta yritys numero 2

No niin, kuin ihmeen kaupalla kävikin sil viisiin, että meidän oma Rellu palasikin rilluttelureissultansa takaisin kotiin. Jesh! Ei sillä, että sillä ensisijaisesti haluaisin ajella, mutta onhan se kiva parkata tohon kadun reunaan, että voidaan Ruskan kanssa jatkaa autoon hivutusta. Sikäli nyt oli aika ideaalit lähtökohdat: no omaa pihaa ei ole edelleenkään, mutta sentään kesämpi ja vähemmän loskaa. Ja vielä se, että Ruskan edellisestä autoilusta on melkein kuukausi. Eli on ehkä pahat fiilikset vähän ehtiny unohtua. Nyt meillä olis muutama viikko aikaa ennenkuin kesän reissut alkaa, joten tehokuuri alkakoon heti miten. Kaivoin taas sen Canis-lehden ohjeistuksen esiin ja sitten mentiin. Viime torstaina tää alotettiin eli neljättä päivää viedään. Me ollaan käyty autolla aina kun käydään ulkona, pidemmillä lenkeillä käydään 2 kertaa, mennessä ja tullessa. Pari kertaa on jäänyt väliin kun nurtsia leikattiin auton vieressä ja kun piski ei suostunut liikkumaan mihinkään ja vetäs mamman hermon vähän tiukalle.

Tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa:

Päivä 1.) Päästiin tosi kivasti auton vierelle, rämpyttelin eka auton ovenkahvaa ja namittelin. Seuraavalla kerralla jo avasin oven ja naksutin ja namitin koko ajan kun se pysy paikalla, eikä lähtenyt haneen. Niissä ohjeissahan on, että koiran pitäis itse kiinnittää huomiota autoon ja siitä sitten palkataan. Mutta mä en oikeen ymmärrä, että miksi Ruska olis yhtään kiinnostunut siitä autosta kun se kuitenkin pitää pitää sen verran pitkällä hihnalla, että pääse pois tilanteesta ja tutkimaan kaikkea muuta mitä maailmalla on tarjottavana. (Näköjään Ruska ei enää yksin kysy, että miksi. ;oP ). Niinpä mä laitoin nameja siihen mikä se on, apua auto-sanastoa, no se siinä mikä jää oven alle kun se on kiinni. Nyt siis ovi oli auki ja namit siinä ja Ruska uskalsi niitä syödä.

Päivä 2.) Taas namia pitkin sitä juttua, lattialle penkin eteen ja penkin reunalle ja Ruska söi niitä ja uskalsi jopa vähän nojata etutassuilla autoon kun kurotteli herkkuja. Sehän on sen verran pieni, että sen pitää ensin hypätä siihen lattialle ja siitä vasta penkille. Mä en halua sitä nyt nostella, että sillä pysyy se fiilis vapaaehtoisuudesta. Vähän se yritti suoraan siihen penkille mennä, mutta ei onnistunut ja Ruska pakitti. Kun se lähesty uudestaan annoin lisää namia.

Päivä 3.) Meillä on jo pieni rutiini. Ruska tulee tosi kivasti autolle. Oon alkanut käyttää mennään autolle -sanontaa, jota se ei tietty tajua. Mutta ehkä joskus. Mä avasin ovet ja annoin namia kun se odotti kiltisti. Avasin oven ja taas namia. Sitten vuorasin nameja pitkin autoa, ihan kunnolla sinne penkille asti ja sinnehän se meni!! Oikeesti jo kolmantena päivänä mun koira, joka aiemmin ei suostunut lähtemään ulos ollenkaan kun haistoi käsistä auton, istui vapaaehtoisesti auton takapenkillä. Siis ei oo todellista! Eihän se siellä kauaa ollut, mutta sen verran kun namia riitti.

Päivä 4.) Aamuharkat takana. Mä yritin miettiä millä saisin sitä aikaa pidennettyä, kun pelkkää namiahan Ruska ei kauvoja odottele, se lähtee meneen. Niinpä nappasin kosketuskepin mukaan ja korvasin ne autoon levitellyt namiröykkiöt sillä. No pikkasen pistin nakkia, että päästiin vauhtiin, mutta muuten laitoin kosketuskepin siihen hollille ja aina kun se tuli koskemaan sitä naksu-palkka ja keppiä sen verran kauemmaksi, että sain sen avulla Ruskan sinne penkille. Kosketuskepin kanssa sain tilanteen huomattavasti rauhallisemmaksi ja pystyin jopa ite lopettamaan sen namituksen ja Ruska jäi siihen istuksimaan, niin että sain pyytää sen alas autosta. Täytyy todellakin muistaa ohjata se aina siitä lattian kautta, koska taas se meinas ryykästä suoraan penkille ja ei onnannu ja se pakitti heti. Nopeasti se tuli kuitenkin yrittämään uudestaan.

Nyt sitten jatketaan kepin kanssa ja seuraavaksi pitäis laittaa ovea kiinni. Mä luulen, että sekin on sille ihan ok kun pikku hiljaa tehdään, mutta entäs sitten kun moottori laitetaan käyntiin.... Se mua kyllä jännittää. Mutta helpottaa suuresti kun voi keskittyä vaan yhteen pieneen yksityiskohtaan kerrallaan. Mä oon ollu ihan ihmeissäni kuinka älytöntä vauhtia me ollaan edetty!

Ihana kesä

Yleensä tulee aloitettua kaikella kuralla, joten tällä kertaa lähdetään etenemään sieltä toisesta päästä. Ruska on oppinut asioita! Se istuu kiltisti kun tullaan sisään ja odottaa, että saan siltä valjaat pois. Myös kun lähdetään ulos se nykyään istuu eikä riehu/pure valjaita/säädä kaikkea muuta, kuten ennen. Se osaa myös ulkona kiertää esteitä oikeeseen suuntaan. Kun tulee pyörä vastaan se tulee luokse melkein automaattisesti -> tää tarkoittaa maksista! Se tulee hakemaan herkkua itse ja malttaa odottaa sitä. Tää on itseasiassa suuri edistysaskel, nyt voidaan alkaa oikeesti opettelemaankin ulkona jotain kun mulla on sellasta valuuttaa mitä Ruska haluaa ja mitä se jopa odottaa. Verraten aiemmin kun sille tunki vaikka mitä tavaraa naamaan, niin se vaan paineli ohi. Kun ei siis niin kiinnosta! Mutta nyt heh heh!

Ruoka maistuu tällä hetkellä tosi hyvin. Vähän ehkä liiankin hyvin, pikkasen on tullut painoa lisää, eli pitää sitä tarkkailla, ettei mee överiksi. Ja Ruska on huomannu, että meillä on parempi pitää ite ruoka-ajoista kiinni, mamma kun ei aina muista. Äskenkin kävi keittiössä vinkumassa kun täällä vaan dataillaan, eikä evästä kuulu...

Sitten oon onnistunut opettamaan sille, että kun se jäi jälkeen -> naksautin kieltä -> Ruska tili luokse -> namia. Eli kannattaa jäädä jälkeen jolloin naksautetaan ja sit tulee maksista. Eilen meillä kesti yli tunti kävellä Munkan rantaan kun neiti oli sitä mieltä, että mihinkään ei liikuta ennenkuin eväät on esillä ja koko ajan tarvis saada lisää. Siinä vaiheessa lopetin sen kongin kanssa riehumisen ja vaan odotin. Tyyppi kans istu ihan rauhassa keskelle tietä, silleen joo ei mitään kiirettä, että jatketaan sitten kun ne namit taas tulee mukaan kuvaan. Mut mä en olekaan mitään eilisen teerenpoikia näissä jutuissa. Aattelin vaan, että voi voi Ruska kuule mulla on ollu paras mahdollinen opettaja just näihin tilanteisiin. Rakas terriinini Jaska-mummeli, jonka suuren persoonan kanssa sain neljä vuotta käydä näitä taisteluja päivittäin. Mä jaksan kyllä odottaa. ;) Ei Ruska helpolla luovuttanut, kuten sanottua matka-aika venyi kolminkertaiseen normaalista. Takasin päin tultiin jo nopeemmin ;)

Ja sitten tuli ihana kesä ja mamma tuli kipeeksi. Hittolainen, ei me ehdittu siitä hirveesti nauttia kun ei sitä kuumessa paljoa rannalla hengailla. No jotain sentään...

Ruska oli ihana sisarhentovalkoinen mun sairastaessa.


Orsonkin on päässy kunnolla ulkoilemaan partsille ja se nauttii täysin siemauksin. Kerran meinasi tosin jäädä sinne kokonaan kun epähuomiossa laitettiin ovi kiinni ja mitään ääntä se ei tietenkään osannu siellä pitää. Ruska onneksi tajusi, että iso-veikka puuttuu ja halusi kovasti partsille Ortsua pelastamaan.


Ruska yhdessä lempipuuhassaan. Kaivaminen on parasta!


Kyl mekin hetkeks ehdittiin rantsuun. Munkan rannassa korvaeläin ja mää.

Tärpit

No niin nyt sitten kelpais Ruskalle joku kiva pikku uros tai isompikin, ei haittaa vaikka olis leikattu tai oikeestaan narttukin käy. Tai mikä vaan millä on pikkasen karvaa ja neljä jalkaa. Juoksut on nyt puolessa välissä ja Ruska on myös alkanut toden teolla merkkailemaan. Sitä se ei oo aikasemmin tehnyt yhtään ja oli aika huvittavaa nähdä kun se polleena kuopi maata takajaloilla. ;D Uros parat ulisee perään, vaikka me yritetäänkin kiertää ne mahd. kaukaa. Tänään tuli joku mastiffiuros vastaan ja oli sen omistajalla pitelemässä kun se olis ihan pikkasen vaan halunnut tulla moikkaamaan. Onneks Ruska on sen verran pieni, että sen saa pideltyä helposti vaikka se haluaiskin mennä jakamaan rakkautta kaikille.

Ruska kuuntelee mua ulkona nyt jonkun verran. Ei tietenkään silloin kun se haistelee uroiden hajuja tai niitä on suht lähellä, mutta se nyt olis ihan liikaa pyydetty. Sen verran kuitenkin, että voin käyttää sillä flexiä eli kielennaksautuksesta se tulee luokse kun on pyöriä jne. tulossa vastaan/ohi. Se on myös vähän niinkun oppinut mun älyttömän "Tus tälle puolelle tietä käveleen" -kehotuksen. Eli kun se lähtee haahuilemaan, mä sanon sille tolleen ja se tulee samaan reunaan mun kanssa. Ei se sitä kauaa muista ja lähtee taas vaeltelemaan, mutta kummiski aika hienosti!

Pikkasen kuvia keväiseltä rannalta:

Nam! Loistoeväät -> maksamakkaraa kongissa


Nuuskutusta


Yleistä ihmettelyä


Korvaeläin

Juoksut

Ruskalla alkoi tänään sen toiset juoksut meille tulon ja pentujen jälkeen. Ekat tuli silloin melkein heti joulukuun alussa. Pikkasen siis tätä jo tiesinkin odotella. Sillon ekalla kerralla juoksuilut meni tosi kivuttomasti. Yhden päivän sillä oli pakki sekaisin ja muutaman päivän se oli vähän masiksessa. Tai sellasessa haluan hautautua vällyjen alle sohvalle, syödä suklaata ja kattoa tyttöjen leffoja -moodissa. Jotenkin mä osasin samaistua siihen fiilikseen. ;) Muuten se oli sillon vielä niin arkailija, ettei muiden koirien kanssa ollut mitään ongelmia. Katotaan mitkä sillä on fiilikset tällä kertaa tärppipäivinä. Kuinka anteliaalla fiiliksellä se sitten on...

Niinkun kai aina ne osu just huonoon saumaan. Välillä tuntuu, että miks sitä edes suunnittelee yhtään mitään kun aina hommat menee ihan uusiks... Noh, siis tarkoitus oli mennä sunnuntaina vikalle arkitottiskerralle. Eipä sitten mennä. Sitten mun piti ottaa Ruska perjantaina töihin kun on vappuaatto, että vois paremmalla mielellään jättää sen illaks kotiin... Katotaan ny mitä sen kanssa tehdään. Ja sitten ens viikolla piti lähteä junalla Kauhavalle. Hehheh, vois tulla pikkasen härdelliä lemmikkivaunuun kun lähettäs sinne 4 tunniksi Ruskan kanssa tuoksuilemaan leikkaamattomien urosten joukkoon. ;) Että nyt sitten pitää miettiä, voidaanko me lähteä sen kanssa autoilemaan niin pitkää matkaa vai mitä me oikein tehdään.

Noin niinkun muuten, mun mielestä vois sanoa, että jotain edistystä on tapahtunut. Esim. kun oltiin kymmenisen metriä ulkoilutien reunasta ja ohi käveli koira, Ruska kyllä huomasi sen mutta kun menin sen viereen ja naksuttelin kielellä se käänsi pään aina takasin mua kohti ja siis kattoi Mua!! sai namin, katsoi taas koiraa - naksautin kielellä ja taas sain siltä huomioo!! Tätä jatkui niin kauan kun se koira meni ohi. Yhdistelmä mamma+lettu oli siis mielenkiintoisempi kuin vieras ohimenevä koira. Kyllä hiveli mamman itsetuntoa! Sitä en tiedä olisko mun pitänyt naksutella sitä kieltä useammin, niin ettei se olis ehtinyt kattoa sitä koiraa ollenkaan? Hmmm.. Täytyy ottaa tosta selvää...

Ei ihan suunnitelmien mukaan...

Ylläri pylläri, meillä ei oo enää ole autoa. Se siitä tutustutushivutuksesta sitten. Toisaalta kun kerran löytyi joku sucker, joka halusi sen romun viedä pois meidän vaivoista ja maksoikin vielä, niin parempihan se on näin päin, sitäpaitsi Ruskaa ei ainakaan haittaa yhtään olla ilman autoa. Alunperin tarkoituksena oli siis vaihtaa uudempaan/parempaan/hienompaan, mutta kattellaan nyt onko sille oikeesti edes tarvetta.

Mitä taas kissanruokaan tulee, se on vähän jo alkanut menettää uutuuden
viehätystään. Eli tarvitaan lisää ja makeempia juttuja, mitä mä voin kanniskella ulkona ja tehdä itteni mielenkiintoisemmaksi. Pallo on yks joka vähän toimii. Ja leikki. Niinhän se on, että kontaktin saaminen ikuiseen hassuttelijaan, täytyy ottaa hassuttelemalla itekin. Parempi siis mennä siihen mukaan, kun yrittää taistella vakavana vastaan. ;)

Chill Out Fido -kirjassa oon päässyt taas eteenpäin ja siinä on mahtavan yksityiskohtaisesti käyty läpi kaikki harjoitteet. Ensimmäinen on siis paikallaan rauhoittumisharjoitus. Se vaikuttaa tosi hyvältä, mutta Ruskan kanssa se on ehkä vähän ongelmallinen, koska Ruska pitäisi laittaa hihnaan ja pitää hihnaa tosi lyhyellä, ettei koira lähde haahuilemaan. Ruska jännittyy kuitenkin sellaisessa tilanteessa ja alkaa syödä hihnaa, eikä varmasti rauhoitu. Kirjassa kyllä sanottiin, että se olis just se harjoitus mistä kannattaa aloittaa, mutta koska mun muutenkin pitää aina mennä perse eellä puuhun, aattelin Ruskan kanssa aloittaa harjoituksesta nro 3. Joka on kontaktiharjoitus. Se kun tuntuu kuitenkin olevan se meidän suurin kompastuskivi. Se on ihan sitä normia nami käteen ja ootetaan katsekontaktia -huttua. Eli mulle tuttua ja Ruskakin on siitä jo vähän perillä.

Hyvää matkaa! - Autokammoisen koiran siedättäminen Canis 2/2010

Tarkoituksena on muuttaa Ruskan tunnetilaa autossa ja autoon liittyen. Ensimmäinen osa on ”Lähelle autoa”. Koulutuksen kriteeri on, että koira käyttäytyy rauhallisesti auton havaittuaan.
1.Ajetaan auto tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Avataan ovi/takaluukku. Niinpä niin olishan se omakotitalo ja piha ihan kiva, jos ei nyt muuten niin ainakin tässä tilanteessa. Mä en myöskään voi pitää Ruskaa vapaana, joten lähtökohtia en pysty tekemään niin ideaaleiksi kuin täydellisessä maailmassa. Ja täydellisessä maailmassa nyt olis jo kesä ja maa ei olis enää litimärkä ja auton vieressä ei olis likaista lumikasaa. Me laitettais vaan piknikki pystyyn nurtsille, Ruskalle 10 metriä liinaa ja se tulis lähemmäs sitten kun tulis...
2.Kokeillaan missä menee koiran huolestumisen raja.
3.Kuljetaan koiran kanssa lähemmäs autoa ja naksutellaan ennenkuin koira reagoi. Älä rauhoittele puheella. Ja tätä uudestaan ja uudestaan...
Kuulostaa äärimmäisen helpolta. Noh, me käytiin aamulenkillä ja käytiin auton luona hengailemassa. Mutta ei se vaan mee niinkun ohjeessa. Ruska alkoi heti epäillä jotain ja paineli puiden taa piiloon. Ja mä en ollut tarpeeks varautunut. Ei mulla ollut edes auton avaimia mukana että oisin saanut oven auki, mutta aattelin että paree alottaa ihan huudsin haltuunottamisella Ruskan kanssa. Ongelma on se että se ei edes kuule sitä naksutinta ulkona. Eli ei sitä niin vaan näppärästi naksutella ja jaella namia joka välissä kun ei sitä ne namit kiinnosta jos on tarpeeks hajuja lähellä. Mä kokeilin keppiäkin ja siitä sain sen sentään kiinnostumaan vähän. Eli mulla oli alunperin ihan liian surkee palkkio. Sisällä ne namit toimii, mutta ei ulkona. No hengailtiin kuitenkin siinä 10-15 metriä autosta puitten takana, missä se oli rentona haisteli ja kuopsutteli. Kun se kiinnitti muhun huomiota naksautin ja namitin. Jotenkin tuntuu, että tässä vaiheessa se oli unohtanut sen auton jo kokonaan. Välillä otin rintamasuunnan autoon päin ja mentiin hiukan lähemmäksi ja se tulikin perässä, mutta halusi sitten takaisin puiden taakse.
Sitten se innostui kaivamaan ihan jättisuuren montun yhden kuusen juureen. Annoin tyypin puuhastella. Aattelin, että jää ainakin kiva fiilis siitä paikasta. Välillä se veti henkeä ja sain kieltä naksauttamalla siihen yhteyden, sitten naksu ja nami. Se jopa malttoi syödä namin ja sitten taas multa pöllysi... Hehee, vähänkö sillä oli hauskaa! Nyt sitten pimpataan tarpeistoa. Otetaan kosketuskeppi mukaan. Namiksi kissanruokaa kongissa. Vinkulelu mukaan. Mitähän vielä keksis?

Iltapäivällä testattiin kissanruokaa ihan vaan tavislenkillä ja se olikin aika hyvä veto. Ruska kuuli nimensä! Se kääntyi katsomaan mua ja tuli hakemaan nannaa. Jei! Suuri läpimurto. Ihan tyhmää multa, ettei olla sitä kokeiltu. Aikasemmin ollaan tota kokeiltu vaan sisällä, kun aattelin, että se sotkee niin paljon, mutta itseasiassa se olikin tosi kätevää. Tällä tiellä siis jatketaan!

Edistystä?

Mä olen nyt yrittänyt palkita Ruskaa kun saan siltä huomiota lenkeillä. Se ei kuitenkaan ole ollut kovin edistyksellistä. Ensin tulee edelleen kaikki muu ja sitten kun se muu on hoidettu alta pois, saan mäkin vähän huomiota. Yhden jutun olen tosin vasta tajunnut. Mähän puhun koko ajan. Kaikille muille tää ei varmaan oo mikään uutinen. ;) Tarkoitan lähinnä koiralle pälättämistä. Tää ei siis oo sitä 'käsky'-sanojen hoentaa tyyliin -istu-istu-istu-istu. Sen verran mäkin sentään tajuan, että turha sille on mitään hokea, kun ei sille ole vielä mitään opetettu. Ja sitten kun on pidetään ne sanat ihan yksittäisinä. Ja näin. Se puoli mulla on kyllä ihan sisäistettynä. Mutta sellasta höpinää. "Mihispäin sä nyt oot menossa?", "Et viittis hei sikailla" tai "Tuuppa sitten mennään himaan" ja pälä pälä blaa blaa... Suu käy koko ajan. Tää on joku jäänne Frodon kanssa toimimisesta. Sehän poimi koko ajan tosta mun ajatusten virrasta ne tärkeet jutut ja toimi sen mukaan. Tai sitten se luki mun ajatuksia, en mä tiedä. Frodolle mun ääni oli myös rauhoittava tekijä. Kun esim. ohitettiin muita mun oli helppo rauhallisesti höpötellä sille ja se tiesi, ettei tarvi alkaa hötkyymään kun mulla on tilanne hallussa.

Ruskan kanssa onkin kaiketi käynyt niin, että sille kaikki löpinä on samaa merkityksetöntä äänihelinää vaikka mulla välillä olis ihan oikeesti asiaakin. Ei se osaa eritellä sitä. Tietenkään! Miksi osaisi? Hittolainen, enhän mäkään jaksais itteeni kuunnella. Se mihin mä myönnän syyllistyneeni on Ruskan nimen jankkaaminen. Siitä on tullut sille sitä samaa huttua kuin se kaikki muukin mitä mun suusta ulos tulee. Nyt meikkis siis keskittyy pitämään läpensä ummessa. Se onkin huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Mutta mä yritän koko ajan. Pari päivää oon tässä tsempannu ja jotenkin musta tuntuis, että joku ideantynkä tässä saatais olla. Mä oon siis ihan hiljaa vaan, annan Ruskan haistella ja puuhastella ja pidän rintamasuunnan sinnepäin mihin ollaan menossa ja kyllä se sieltä sitten tulee ja lähtee just sinne suuntaan mihin pitääkin. Ja kun mä puhun sille, niin sitten onkin tiedossa jotain superkivaa. Nameja, ruokaa, leikkiä, leluja...

Chill Out Fido! How to Calm Your Dog – kirjassa mä oon päässyt vähän eteenpäin. Siinä käsitellään siis koiran rauhoittumista, mikä olis Ruskalle todellakin tarpeellista. Hyvä pointti siinä oli esim. ruoan vaikutus koiran aktiivisuustasoon. Hiilarimössöä syöttämällä koiran verensokeritasot saa heittelemään ihan samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Ruska syö tällä hetkellä Nutron nappuloita ja Puhtia, että sikäli pitäis olla se puoli suht hallussa. Pikkasen Nutrolinia ripautan joukkoon. Barffaus olis tietty paras vaihtoehto, mutta mä en toistaiseksi oikein luota itteeni, että ehtisin opiskella aihetta tarpeeksi, että saisin koostettua just oikeanlaisen ravinnon. Kirjassa seuraavana on harjoituksia, joista ensimmäinen on rauhoittuminen omalle viltille. Ohjeet oli tosi selkeät ja sitä varmasti tässä koetamme. Ainoa mikä mua jostain syystä suunnattomasti häiritsee on se, että kirjassa omistaja on 'Pet Parent'. Se on jotenkin tosi imelästi sanottu, mutta ehkäpä mä pääsen sen ohi ja pystyn ottamaan hyvät ohjeet muuten talteen. ;)

Ruskan automatkustus on siis mennyt pahempaan päin. Nyt tulee yrjöt joka kerta kun mennään johonkin. 15 min. matka ehkä vielä menis, mutta ei yhtään pidempi. Pari viikkoa pidettiin kokonaan taukoa ja edelleen on sama juttu. Viime viikolla oli pari sellaista päivää, että Teemun piti viedä Ruska ulos kun mä en ollut kotona ja Ruska ei suostunut lähtemään sen kanssa. Ensin aattelin, että se on jotekin onnistunut pelästymään Teemun kanssa ulos lähdettäessä, mutta kyse taisikin olla siitä, että Ruska luuli joutuvansa autoon. Tänään se nimittäin teki saman myös mulle. Oltiin pihassa pesemässä autoa ja sen jälkeen ajattelin viedä Ruskan ulos. Se haistoi auton mun käsistä paineli koppiinsa ja ei todellakaan lähtenyt mihinkään vähään aikaan. Tarttis siis todellakin tehdä jotain tällekin asialle. Siispä siedätys alkakoon. Täydellisellä ajoituksella Canis-lehdessä oli aiheesta juttu ja ohjeet kuinka toimitaan (kiitos bongaamisesta ja skannauksesta Hanna!!). Näillä siis mennään. Harmillisesti ensi viikoksi automme lähtee taas lainaan, mutta tehdään niin paljon kun voidaan. Itse ohje ei tunnu mitenkään vaikeelta, ainoa mikä mua mietityttää on se, että mitäs sitten kun meidän on pakko viedä Ruska autolla jonnekin? Meneekö koko homma sitten ihan vituralleen? Ja onko sen jälkeen ihan turha toivo kuvitella, että se lähtis siihen siedätyshommaan ollenkaan mukaan? Se on niin pirun epäileväinen (=fiksu).

Atsiih! - aivastuksia

Ruska on muutaman päivän aivastellut. Ekan kerran kuulin sen perjantai-iltana. Ei se pahalta kuulostanut ja menokin sillä oli ihan normaalia. Olisko viitisen kertaa illan mittaan pärskähtänyt. Varmuuden vuoksi ollaan oltu erossa muista koirista, ettei pistetä mitään pöpöjä kiertämään. Eilen huomasin, että toinen silmäkin vähän rähmi. Ihan pikkasen siinä on punertavaa, mutta ei se mitenkään hälyyttävältä vielä näyttänyt. Tyyppi on muutenkin ollu aika oma ittensä, pikkasen rauhallisempi vaan. Ei siis lähetty (vielä) renkaat vinkuen päivystykseen, vaan ollaan seurailtu tilannetta. Tänään aamulla se oli aika väsyneen olonen, ruoka kuitenkin on kelvannut tosi hyvin ja ulkonakin jaksoi haistella. Karanteenissa se on tietty edelleen. Mutta iltapäivällä kun tulin teatterista se haki jo lelujaan leikkimään ja kun yritin juoksulenkin jälkeen venytellä, se oli normitapaansa koko ajan tiellä ja kiehnäämässä siinä, puremassa mun sukkia sun muuta. Ulkona hirveellä innolla olis mennyt kavereita (ja kaikkia muitakin) moikkamaan. Aivastuksia on tänään tullu ehkä kolme ja rähmää tosi vähän. En olis varmaan huomannu koko hommaa, jos en olis niin tiiviisti piskiä tuijottanu. Aamulla olin ihan ett heti ma-aamusta lekuriaikaa varaamaan jne. mutta ehkä me nyt vielä seuraillaan... Ainakin se esittää, että se on kokenut jonkun ihmeparantumisen. Ei se varmaan kauaa jaksa esittää, jos se onkin oikeesti kipee.

Toipilas teki pesän uusista sohvatyynyistä:


Nyt kun ei olla päästy kontaktiin muiden koirien kanssa, on ollu hyvä sauma harjoitella kontaktia. Oon myös todennu milloin se ei onnistu. Asioita jotka menee mun edelle on esim. toiset koirat, kepit, ruohotupot, lätäköt, ihmiset, oikeastaan mitä vaan... Olihan se helppoa silloin talvella harjoitella luoksetuloa jäällä kun siellä ei ole oikeastaan mitään muita virikkeitä, ei ole hajuja sekoittamassa pienen piskin päätä. Parhaiten Ruskaan saa kontaktin kun koira tms. tilanne on just mennyt ohi (ja ennenkuin se saa seuraavan päähänsä/nenäänsä). Niitä hetkiä mä oon yrittänyt naksauttaa kielellä ja namia naamaan.

Maanantai 12.4.
Aamulla kun päästin Ruskan keittiöstä, se tuntu olevan tosi voimissaan, raahasi kaikki lelunsa ja luunsa olkkariin ja otti normiriehunnat sohvalla. Semmosta kaikkee mitä se yleensäkin tekee aamusin, kun me tehdään omia juttuja. Kaks kertaa aivasti ja silmä ei ollu rähminy, pikkasen siinä oli punertavaa vielä. Ei nyt kuitenkaan lähetty lekuriin, kun se oli niin täysin oma ittensä, mitenkään se ei siihen silmään kiinnitä huomiota. Josko olis ollut jotain ohi menevää, kyttääminen siis jatkukoon!

Mökkeilyä pääsiäisenä

Pääsiäisenä pakattiin auto täyteen eväitä ja ystäviä ja lähdettiin maaseudulle. Etupenkki oli vuorattu pyyhkein ja systeemein ja Ruska istui siinä mun sylissä. Kuolaaminen alkoi heti. Oksuja se nieleskeli aika pitkään ennenkuin sitten just sellaisessa strategisessa hetkessä ku Teemu käänsi rattia ja mä jotenkin horjahdin ja Ruskalta pääsi yöks pitkin auton keskikonsolia jne. Hyvin pieni osa siitä meni pussiin asti. Vielä yhet oksut ehti tulla ennenkun oltiin perillä. Ja mä kävelin Ruskan kanssa viimeiset muutama sata metriä mutavellistä pikkutietä.

Ruskalle tuli monta uutta asiaa kerta heitolla. Meitä kaks jalkaisia oli yhteensä 8 ja sitten Ruskalle oli kaverina suunnilleen samanikäinen irlanninsetteripoika Mosku. Koiruudet löysi heti yhteisen sävelen. Ja siitä alkoi Hundkarusellen. Punavalkoinen karvamöykky vilistää edelleenkin mun silmien edessä jos laitan ne kiinni. Ne riehui, paini, juoksi, säntäili ja teki tutkimusretkiä pitkin pihaa. Ainoaksi ongelmaksi koitui Ruskan toimimattomat korvat. Ekana päivänä niihin sai vielä jonkunmoisen yhteyden, mutta vikana aamuna ei enää mitään saumaa. Mosku tuli kyllä hienosti kutsuttaessa, mutta Ruska vaan katto että "Hei ei kuule koske mua!" ja jatkoi matkaa naapurin terassille. Mä jotenkin olin herätelly toiveita, että kun Mosku tulee, niin Ruska seurais sitä, mutta sepä oli tietty ihan liikaa kuviteltu.

No hauskaa niillä ainakin oli ja oli meillä immeisilläkin. Syöty on, pikkasen juotukin ja saunottu.